maanantai 10. tammikuuta 2011

Hyllyn täytettä

Kirjoja ei kai koskaan voi olla liikaa? :) Tässä muutama viimeaikojen kirpparilöytö. En nyt enää muista hintoja, mutta 1-6 e taitavat olla. Yksi ihan kaupastakin ostettu kirja pääsi mukaan.

Betoni 33 inspiroivaa ideaa, Susanna Zacke & Sania Hedengren. Tämä oli aika kiva kirja. Ohjeita erilaisiin betonijuttuihin,  pienempiin ja vähän isompiinkin. Voi olla että meillä ensi kesänä kokeillaan näitä. Kamera muuten väitti kovasti, että tuolla mehupullokirjatuella on silmät kiinni. :D


Tyylikästä virkaten, Erika Knight. Kauniita kuvia ja mukavan rauhallinen tunnelma. Peittoja, tyynyjä, mattoja ja koreja erilaisista materiaaleista, ei siis vain villa- tai puuvillalangoista. Olen vähän haalinut näitä virkkauskirjoja, jos vaikka innostuisin opettelemaan kyseistä lajia vähän enemmänkin. Ihmettelin kirpparilla että kylläpäs jonkun hajuvesi tuoksuu vahvasti jokapaikassa. Kotona tajusin, että se on tämä kirja mikä tuoksuu niin vahvasti! On se onneksi jo vähän haihtunut.


Virkattuja pikkuliinoja, Elsa Rapeli. Alkuperäinen painos on 60-luvulta, mutta tämä on 80-luvun versio. Vaikka kuvat onkin mustavalkoisia, on liinat silti hyvin kauniita. Ja eri malleilla on hauskoja nimiä; Käpyset, Haave, Kirkonikkuna, Nunnanvaara, Vaatimaton. Vielä en ole uskaltautunut itse liinoja virkkailemaan, ehkä vielä joskus. Onneksi kirppareilta vielä löytyy muiden tekemiä liinoja miun ompeluksiin.


Kotiverstas, Danielle Proud. Tää kuva ei jostain syystä suostu kääntymään oikeinpäin...Kallista siis päätä oikeelle jos ei saa selvää. :) Tykkäsin kirjan ulkonäöstä ja kuvista, mutta ohjeet ei sitten ehkä olleetkaan niin kivoja kuin ajattelin. Aika moni tämän kirjan jutuista vaatii jo vähän enemmän tilaa tehdä ja työkalujakin. Oli tässäkin tosin muutama juttu mitä voisi kokeilla.


Anna kaikkien kukkien kukkia, Lesley Stanfield. Viimeinen kirja onkin sitten se ihan kaupasta ostettu. Tai oikestaan tää on joululahja. Sain sekä isolta L:ltä, että hänen äidiltään samanlaisen vaaleanvihreän kastehelmi tarjoilulautasen, joten toinen palautettiin ja ostin sitten tilalle tämän kirjan. Aivan ihana kirja! Värejä ja lankoja varioimalla saa aikaiseksi vaikka minkälaisen kukkakedon. Onhan noita ohjeita aina siellä täällä, mutta tässä on nyt 100 mallia samassa paketissa.


Ja minkäs päällä kirjat kuvailtiin? Kontista löysin aivan ihanan pöytäliinan. Tampellan Talot. Ei tätä kyllä vielä ainakaan raaski muuhun käyttää kun liinaksi.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Tilkkurekka

 Haastan kaikki virkkaamaan kykenevät Tilkkurekka-kiertueelle! Lisätietoja ja ohjeita täältä.

 
Muutaman tässä tohinassa oon ehtinyt itse jo virkkailla ja iski himo tehdä itselle taas peittoa. Ajattelin torkkupeittoa tähän sohvalle, väreinä lime, vihreä, violetti ja ruskea. Nyt taidan ihan ostaa langat, koska sopivia jämälankoja ei oikein enää ole jemmassa. Kävin tänään mummolla ja sieltä mukaan lähti mummon 70-luvun rillukat. Ihan on Christian Diorin! :D Melko päheet ja sopii hyvin samaan kuvaan isoäidinneliöiden kanssa. Neliöt on noin 15x15 cm, joten antaa vähän osviittaa myös rillukoiden koosta, isot on!


Tässä parin vuoden takainen peitto, minkä tein pikku L:lle. Oli aika homma, mut nyt olen onneksi ymmärtänyt päätellä langat samalla kuin vaihdan väriä ja teen neliöihin enemmän kerroksia. Tässä on neljä ja uloin on aina samalla värillä. Toiselle puolelle on ommeltu fleeceä. Taidampa tehdä tulevalle kesävaavillekin oman peiton, vaikka puuvillalangasta...Mie vaa keksin lisää rojekteja vaikka aika moni entinenkin ois vielä kesken! :D

Pikkuiset kultakalat lammessa ui...

Mummin ja ukin luona pikku L innostui kalastamaan, jojolla. Sama innostus jatkui sitten kotona. Pieni kalamies kalastaa kaikella mistä vaan joku naru roikkuu. Ajattelin sitten vihdoin tehdä kalavehkeet, mitä olen suunnitellut jo pidempää. Tai siis vain että teen sellaiset ja että kalat on kankaiset.

 Leikkasin ensin paperista kalalle kaavan ja sen mukaan leikkelin kankaita. No pieleenhän se meni. Ois ehkä yhellä kannattanut ensin kokeilla. Saumurilla kun vielä surautin, niin kala näytti aika muikealta muikulta. Semmosia en halunnut, joten homma uusiks. Lopulta leikkasin vapaalla kädellä ekan kalan, totesin sen hyväksi ja leikkelin loput. Ompelukoneella sujui paremmin kuin saumurilla. Kalan "suun" kohdalle sisäpuolelle kieputtelimme rautalankaa semmoiset sutturat, mitkä jää kalan molemmille puolille kun kalan täyttää vanulla. Ja surr pyrstöstä kiinni.


 Onkea pitikii sit vähä pähkäillä. Lopulta muistin parvekkeella olevat bambuiset kukkatuet. Yksi sellainen poikki, siimaksi virkkasin langanpätkän ja koukku on shakkinappula. Nappulaan kuumaliimasin magneetin ja päätyyn laitettiin pieni lenkkiruuvi avaimenperästä. Nyt on sitten kalasteltu. Vähän on vielä haastava 2-vuotiaalle, simuloi aika hyvin oikeaa kalastusta. :D Pitää rauhallisesti nostaa kala ylös, ettei se tipahda koukusta ja joka kerta ei tulekaan kalaa.

P.S. Meil on uus ihana sohva (minkä päällä kalat on kuvattu). :) Ihan vaan lähettiin hakemaan edellisenä päivänä ostettuja uusia patjoja ja kuinkas ollakaan päädyttiin "sovittelemaan" sohvia. Oli kyllä jo aikakin, edellinen oli jo aika hirveä... Divaaniosa toimii pikku L:n kalastuslaiturina! :D

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Onnea ja sattumaa

Sitäpä sitä. Tästä on jo aikaa kun Mikkelin kirpparilta löytyi jotain todella hienoa! Brio lelujen(kin) keräilijä oli hyvin innoissaan. :)

Löysimme vanhan Brion Fortuna pelin ja ihan täydellisessä kunnossa! Siinä on kaikki 10 kuulaa, tuo keppi ja taakse laitettavat jalatkin tallessa. Tai no, puuttui siitä YKSI naula. :D Tämä on kyllä niin mahottoman hieno. Sisäosakin on tuollaista sametin tuntuista, en nyt tiedä mitä se oikeesti on..Kuvassa se on vielä vähän pölyinen, mutta pumpulipuikoilla on pikkuhiljaa hinkkailtu kaikki välit puhtaaksi. 

Myyjänäkin sattui olemaan siinä paikalla ja jollekin naiselle jutteli, että muuton takia siivoilevat turhia tavaroita pois. Luulisin että tämä oli myyjän lasten ja vois olla 70-luvulta peräisin. En oikein ole löytänyt tietoja milloin Brio näitä on tehnyt. JA se maksoin vain 7 euroa!  

Ajattelin aluksi, että tuo on pikku L:lle vielä liian vaikea, mutta mitä vielä! Niin vain tuo 2-vuotias, "orttuu pejaa!", osaa hienosti pelailla. Se tosin on tuolla korkeammalla hyllyllä ja otetaan esille vain pyydettäessä, ettei vaan hajoa.

Laitetaampa kuva vielä näistä kirpparilöydöistä. Nämäkin on ostettu jo aikaa sitten. Länsisaksalainen kumieläintarha sai täytettä. Karhu ja lammas löytyy jo entuudestaan, ei tosin noissa väreissä, mutta aaseja ei ollut. Sen mäyräkoiran kun vielä jostain löytäisi, ois ihana...