lauantai 26. maaliskuuta 2011

Opetustauluja

 Olen aika pitkään haaveillut näistä vanhoista koulujen opetustauluista. Paikallisesta lehdestä (tai no sen nettiversiosta) luin jutun, että Savitaipaleen koulu myy tilanpuutten vuoksi kuutisensataa vanhaa opetustaulua! Sinnehän se oli suunnattava. Onneks sain autoa lainaan, meidän auto nimittäin kuoli tuohon pihalle tässä jokunen aika sitten... Myynnin organisointi oli vähän kökköstä. Samaan aikaan siellä oli pari muutakin tapahtumaa, mitkä veivät mm. ruokalan ja juhlasalin. Taulut oli laitettu kasoihin nojailemaan seinää vasten tooodella kapealle koulun käytävälle. Eivät osanneet kuulemma arvata miten paljon ihmisä tulisi paikalle. Ja voitte kuvitella millainen ihmismäärä siellä oli, kun kaikki lähialueiden mediat olivat asiasta uutisoineet! Joku koulun henkilökunnasta (miespuolinen) oli ollut sitä mieltä, että poltetaan vaan kaikki, ei niillä mitään tee. JÄRKYTTÄVÄÄ! 

Myynti alkoi 10 ja itse ehdin paikalle 10.30. Parhaimmat oli tietysti menneet ensin. Ajattelin että haluaisin jotain luonto- ja eläinaiheisia tauluja, mutta ei sellaisia kovin montaa kivaa ollut enää jäljellä. Jotain päätäitä, kyykäärmeitä ja muita ei niin kivoja ötököitä. Kanoista vähän haaveilin, tai jostain muista maatilaneläimistä. Hinnat oli 10-60 euroa kunnosta ja aiheesta riippuen. En uskaltanut edes katsella niitä kalliimman pään kuvia.

 Tämmöset sitte lähti meille.


Sammakko. Groda. Tämä löytyi uusintakierroksella. Kaunis väritys, ei luonnossa ihan näin haalea. Tämä pääsi keittiöön, voi siinä sitten ruokapöydässä kivasti opiskella sammakon kehitysvaihetta. :D Vuosiluku jää juuri tuonne hajonneeseen kulmaan, joten sitä en tästä tiedä.


Südamerikanischer urwald - Etelä-Amerikkalainen aarniometsä. Tämä on saksalainen opetustaulu, jossa on selostettu lähinnä jotain puita ja kasveja. En ole niitä yrittänyt vielä suomentaa, taitavatpa olla vielä latinaksi ja sitä en oikee hallitse. Aarniometsä sai paikan pikku L:n leikkihuoneesta. Tässäkin on kaunis väritys. Vähän salama vaalentaa tuota keskustaa, mutta salamaton kuva ei antanut oikeutta väreille ja mie en oo mikää loistokuvaaja. ;)

Nämä taulut on aika isoja ja niiin hienoja. Näitä pitää käydä välillä ihailemassa. :) Nyt miulla vihdoin on opetustauluja. Lisää saisi toki olla, jos joskus taas tulisi vastaan. Pariin otteeseen oon täällä kirpparilla nähnyt opetustauluja myynnissä, mutta ne raamattuaiheiset ja metsot eivät ole niin puhutelleet...



Tämä kuva täältä. Tuoltapa löytyy muitakin kauniita opetustauluja.

Tämmösen ostin vielä vanhemmilleni, mutta siitä en ottanut kuvaa. Myöhempi rautakausi. Tässä oli säilynyt vuosilukukin ja se oli muistaakseni 1910. Isä tekee puukkoja, joten hää oli tästä aika innoissaan. Ajattelin kysäistä isältä saisinko joskus esitellä hänen puukkojaan täällä, mites ois, kiinnostaiskos semmonen?

3 kommenttia:

  1. Kivoja tauluja onnistuit ostamaan! Olin aikoinaan pienessä maalaiskoulussa, ja siellä kuvisluokan varastossa oli isot läjät opetustauluja. Niitä käytimme inspiraatioon ja piirsimme mallista. Osa oli aika pelottaviakin, joitain ihmissyöjä-alkuasukkaita. :/

    Puukkoja olisi kiva nähdä, esittele vaan!

    VastaaPoista
  2. Juku mikä sademetsä (nyt vihertää kateudesta) ja ihmissyöjä-alkuasukkaat ne vasta olisivat upeita ;)

    VastaaPoista
  3. Minulla olisi myynnissä n.30 kpl opetustauluja mm. 1920-luvulta sekä Euroopan ja Suomen isoja karttoja. E-mail. virpihai@luukku.com

    VastaaPoista