perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vierailin Vikkin luona

Siis ihan fyysisesti, en vain blogissa. :D Aikaisemmin kerroin lusikkadyykkauksesta ja Vikki huomasi omistavansa saman sarjan tarloilusikan. Ystävällisesti hän lahjoitti sen minulle. KIITOS! :) On se hieno. Elämää nähnyt, mutta niin kuuluukin. Ja voin Vikki laittaa tämän aina esille kun on niitä keitettyjä kuorittuja perunoita tarjolla. ;)


Olen pitkään käynyt ihastelemassa yhtä Vikkin "jaffa" korua, se melkein jo vainosi miuta. :D Ne oranssit helmet oli vaan niin herkullisen värisiä. Samoja helmiä löytyi vielä Vikkin varastoista ja sainkin ostaa ne loput. Ihanata, saan tehdä oman c-vitamiinipaukun! Oikein mukava oli vierailu ja kivaa oli nähdä kuvien koruja ihan livenä.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Vielä vähän valoa

Viime keväänä oli kiva ylläri pyörävarastossa. Joku oli tunkenut väkisin miun vaaleenpunasen unelman pyörätelineeseen ja sillä seurauksella etuvanne oli soikeena. Noh uus vanne ja vanha jemmaan tonne parvekkeelle. ;) Tämmösen siitä sitten tein viime kesänä. Vanne, pilttipurkkeja, kettinkiä ja rautalankaa. Juu tiedän, pilttipurkkien paloturvallisuus ei ole paras mahdollinen...Mutta ei tuossa kovin useasti kynttilöitä polteta ja aina on vahtivan silmän alla. Että semmonen kynttiläkruunu mei parvekkeel.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Yhtä juhlaa

Pariin juhliin tein itselleni korut, kun ei sopivia muka löytynyt peilipöydältä...Pitäisi olla noita erilaisia helmiä ja muita osia enemmän. Ihan erilainen visio miulla noista oli, mutta juuri sellaisia helmiä ei sitten ollutkaan..

Tämä on tehty koruvaijeriin ja siinä on hematiittia, vihreitä kissansilmälasihelmiä ja jotain violetteja oiskos nekii lasihelmiä. Hematiitit on parista kirpparilta ostetusta korusta ja violetit huutiksesta. Näissä on jo juhlittu, hyvin toimi. :)


Tämän tein aikaisemmin mummon 85-päiviä varten. Niitä ei tosin vielä ole juhlittu, taas piti siirtää kekkereitä..Näissä on Tsekkiläisiä lasihelmiä ja nuo pienet sinisetkin taitaa olla lasia. Pienet siemenhelmet jäi yli siitä mummolle tuunaamastani korusta.

Dyykkasin, vähä niiku vahingossa

Viime viikon lopulla vein paikallisen ison marketin viereiselle keräyspisteelle lasia ja metallia. Aukaisin metallinkeräyslootan kannen ja mikäs se siellä kuivuneen maalipurkin pohjalla olikaan? Hackmanin lusikka ja juuri sellainen mitä olen etsiskellyt! Mikä tuuri. Onneksi valtavan syvä keräysastia oli aika täynnä, joten ei tarvinnut kuin vähän kurkotella että ylsin maalipönikkään ja sain lusikan ongittua talteen.

Tämmöinen teelusikka sieltä löytyi. :) Ja ei siinä mitään vikaa ollut. En tiedä mikä tämän sarjan nimi on. Kaunis mielestäni. Mukavia pyöreitä muotoja ja raitaa. Näitä olen etsiskellyt kirppareilta, mutta eipä ole oikein näkynyt. Toisella mummollani on tätä sarjaa ainakin haarukoita ja veitsiä, ehkä saan ne joskus.


Lusikan toisella puolella oli Hackmanin leiman lisäksi tälläinen leima. P vasarat ristissä ja K. Mitähän lie tarkoittaa, joku firma?? Jos joku tietää, kertokoon ihmeessä. :)


Perin näitä siis mummoltani. Minulla on yksi kastikekauha, yksi veitsi, yksi ruokalusikka, kuusi leikkelehaarukkaa, kolme teelusikkaa (jollainen tuo löytämäni on) ja viisi kahvilusikkaa. Vähän kummallinen määrä kaikkea. :D

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Niiiiin onnellinen :)

Nimittäin eilen kirpparilta tein hyvin mieleisen löydön! Olin sitä jo pari viikkoa sitten ihastellut, mutta siitä oli hintalappu hukkunut ja sitä ei suostuttu miulle varaamaankaan...Harmitti vietävästi! Ja seuraavalla kerralla sitä ei enää tietenkään löytynyt..

Kunnes eilen se löytyi! Tao Tao kangastasku vuodelta 1984. Siellä se nökötti ihan eri pöydällä ja kiireesti piti tarkistaa onko nyt hintalappua, 3.50 e siellähän se oli! Loppu kirpparikierros meni typerä virne naamalla. :D Tao Tao tuli telkkarista silloin kun olin pieni ja se oli kyllä lemppari. Noin 4-vuotiaana ilmoitin, että haluan pandakarhun ja siinäpä olikin vanhemmilla metsästäminen. Ei siihen aikaan ihan hirveen suurta pehmoleluvalikoimaa ollut. Mutta löytyi semmoinen viimein ja ihan oikean näköinenkin. Nyt Anselmi panda on pikku L:n leikeissä. :)


Tähän solmiohenkariin voidaan iso L:n kaikki kolme krakaa laittaa roikkumaan. Yhden voi vielä sit ostaa. ;) Solmimisohjetta ei nyt sitten tartte enää googlettaa just sillon kun pitäis olla jo menossa!


Ja tarttuihan nuita nappiloita taas purkillinen. Nuo vihreet on erityisen herkkuja.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pussukka

Hippu ystävällisesti blogissaan esitteli kuvallisen ohjeen pussukoiden tekoon. Juuripa sitä kaipasinkin. :) On ollut tarkoituksena tehdä pikku L:n vaunuihin pussukka hyttysverkon ja sadesuojan säilytystä varten. Ostin "uudet" yhdistelmät ja niissä ei ollutkaan mitään paikkaa noille.

Tein sitten Hipun ohjeella tämmöisen pussukan. Vähän meni säätämiseksi kun lisäsin siihen nuo tarranauhakiinnitys härpäkkeet. Niillä pussukka kiinnitetään rattaiden runkoon roikkumaan. Kangas on jotain mummolta perittyä, en tiedä mitä laatua. Vähän semmoinen ulkoilupukukangastyyppinen. Ja ekan aplikointini tein tähän, kun näytti pelkkä sininen tylsältä. Pitää ehkä aiheeseen tutustua vähän paremmin, mutta siinä se nyt on.


Vuorikankaan on anoppi ostanut kirpparilta. Siinä on norsuja ja muuta kivaa. Siitä tuo aplikoitu norsukin on leikattu. Vetoketju mummon peruja.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sinisen hetken sinisiä kuvia

Kävin tänään vielä viimeisiä tavaroita siivoilemassa pois mummon asunnolta ja vielähän sieltä tarttui kivoja juttuja mukaan. Kuvailin niitä sitten tuossa illan hämyssä. :)

Tämä nallukka istuskeli mummon sängyllä. Sen toinen korva jo vähän repsottaa, pitää varmaan korjailla. Mekon mummo on luultavasti itse ommellut. Ja sillä on mirri kaulassa :) Nyt kun tarkemmin mietin ja tutkailen, niin taitaa koko nalle olla mummon tekemä!


Yksi Sarviksen Majuri II henkari löytyi vaatekaapista. Vallan hyvä henkari onkii, näitä lisää!


Ja nää oli hauskoja. Tanskalaista tekoa IGEN ET Flevi PRODUKT housu/hame/kravatti/vyö henkareita kaksin kappalein.


Pappa oli hyvin kätevä käsistään ja teki paljon etenkin puutöitä. Yhden peukalon sirkkelissä menettäminenkään ei tekemistä haitannut. ;) Mummon varastosta löytyi papan tekemiä puulusikan aihioita. Ajattelin, että voisin tehdä ne valmiiksi.


Viimeiseksi vielä tämä kaunokainen. Se oli täynnä papan isän tai papan vanhoja työkaluja ja muuta ihmeellistä sälää. Työkalut jaettiin isän kanssa ja tälle keksin uutta käyttöä. Vähän puts puts ja jotain puunsuojausainetta pintaan ja istutan kesällä kukkasia tähän. Pitääkin jo vähän miettiä mitä kukkasia laittaisi...

Ai että miksikö miulla on raastinrauta tuolla partsilla? No se on kynttiläjuttu tietenkii! :) Kivasti tulee valo rei´istä.

Partsikahvit

Eilen sain ekat pullakahvit ihanan aurinkoisella parvekkeella. Oli kevätfiilis. Nyt sataa lunta/räntää ja se fiilis hävis sen siliän tien...No tää kuva ees vähä piristää. Miusta tuo kukkakuppi on niiiiiin ihana ja vetää mukavasti 0,5 l kahvia. :)

Sain hienoja uutisia. Mummon asunto on vihdoin saatu myytyä. Nyt täytyisi keskiviikkoon mennessä viimeisetkin huonekalut ja muut romppeet tyhjentää sieltä pois. Miulle sieltä on tulossa vielä ihana myrkynvihreä mankeli. :) Tai se menee vielä säilöön, kun ei tähän asuntoon semmoista ihanuutta mahdu. Aika haikeelta kyllä tuntuu, mutta helpottaa kun tietää ettei asunto kauaa enää ole tyhjillään.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Tikka

Käytiin mökillä kattelemassa joko lumet on sulaneet ja paistettiin ekat nakit ja makkarat. Tikka nakutteli pihan keloissa. :) Se meni piiloon puun taakse jos meni liian lähelle. Ihan ei kunnolla riittänyt kameran zoom zoom korkealle kelon latvaan asti...

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ensio Mäyräkoira

Ihan Enska vaan. Aikaisemmin kerroin kirpparilta löytämästäni kirjasta Raili Myntin Pehmeitä leluja ja nyt sain tehtyä siitä sen ihanan mäyräkoiran. :)

Vähän muokkasin ohjetta ja kaavaa. Tällä mäyriksellä selkä on vähän lyhyempi ja en laittanut sen sisälle lecapapuja, kuten ohjeessa. Lisäksi kirjan koiralla korva, tassut ja häntä oli yksinkertaisesta nahasta, mie tein nekii kankaasta. Kylkiosiin on käytetty Pirkko Hammarbergin 1973 suunnittelemaan Optinen omena kangasta. On aika herkku, etenkin vihreänä.


Enska ei oo kateudesta vihreä, vaan ekologisuudesta. ;) Kaikki muut kankaat on kirpparilöytöjä, paitsi kukkakangas on mummon vanhasta tyynyliinasta. Koskapa olen innostunut kovasti pitsiliinahommista, on tassujen ja hännän päälliset tehty pitsiliinasta.


Vili köllöttelee Enskan kanssa auringossa. Enskasta tuli muuten aika tarkalleen samankokoinen kuin Vili...


"Mitä räpsit siinä? Enska on miun kaveri."


Ja mikähän oli pikku L:stä parasta? No se nenännappula tietysti!


Kauan on ollut ajatuksissa tehdä neulatyyny. Tämän ohjeeseen törmäsin tuolla 70-luvulta päivää -blogissa. Ja tarkka ohje löytyy täältä. Oli helppo ja nopsa tehdä. Tähän käytin myös Optista omenaa. Ja siitä syystä varmaan koko tekoajan soi päässä "Olen ooomeena, olen ooooooomeena, olen pyööreää ooomeeenaaa..."

Tulipahan pläjäys!

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Ei kiusata enää :)

Joko alkaa hahmottua?




No aurinkohan se leikitteli parvekkeella pyykinpesukoneen rummun kanssa! :) Onneksi vilkaisin parvekkeelle, näky oli mahtava. Ja miksikö meillä on pyykinpesukoneen rumpu parvekkeella? No kun joskus näin hienon sivupöydän, mikä oli tehty rummusta. Luukusta sai laittaa lehtiä tms sisälle tai lampun ja valo sitten siivilöityi hienosti.

Vuosia sitten mummon pesukone sanoi sopimuksen irti ja ison L:n kanssa käytiin purkamassa rumpu talteen. Pöytää en ole saanut aikaseksi, syynä sopivien työvälineiden ja tarvikkeiden puute, ehkä. Rumpua olen raahannut sitten mukana ainakin kolmessa muutossa ja ikinä se ei mahdu minnekään! :D Nyt se on parvekkeella. Ehkä siitä joskus tulee vielä pöytä. Ehkä.

Srädä

Elikkäs rätti. Olen monessa blogissa törmännyt neulottuihin tai virkattuihin tiskirätteihin ja päätin kokeilla tätä itsekin. Neuloin 3½ puikoilla 1 o 1 n helmineuletta ja reunat ainaoikeaa. Lankana on Novitan Bambu. Tuo Bambu on tosi kivan tuntuista ja rätistä tuli kivannäköinen. Kuva on otettu ihanaisen läppärini päällä, sain sen yllärinä lahjaksi isolta L:ltä viime synttäreinä. Ihana. :)


Testasin rättiä juuri käytännössä ja hyvin pyyhki! Nyt seuraan sen kuivumista, että kauanko kestää :D Näitä lisää.

Yläasteella sai melkein näpeille köksänopettajalta jos huuteli rättiä tunneilla. "Se on Sifonet tai Vettex, EI rätti!" Samaisen opettajan mielestä myös pullasuti ei ole pullasuti, vaan vehnäissivellin. On se tarkkaa, mie ku vaa oisin tehny ruokaa.

Ai että mitäkö oli edellisissä kuvissa? No kerron vähän myöhemmin ;)

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kuva-arvoitus =)




Mitähän tässä on? Kerron huomenna :D




Kuopsuttelua ja kaivelua

Kuopsuttelin tuossa aamusella tuota meidän pikkupikkutakapihaa ja kiva ylläri löytyi sieltä. Kevään eka kukkanen on puskenut tiensä vaahteranlehtien läpi. =) Takana töröttää jo kaksi tulppaanin alkuakin.


Eilen vierailtiin vanhemmillani ja kuulin huhua että naapurin antiikkikauppiaalla olisi jostain jäämistöstä vanhoja kankaita tarjolla. Sinne siis tieni vei. Kankaita oli muutama jäljellä ja nämä kolme lähtivät meille "kunhan vaan viet ne pois".

Noin 2 m käyttämätöntä ruskeaa kukkakangasta. En kyl tiiä mitä laatua tämä mahtaa olla. Kai siinä puuvillaa on, mutta pinta on vähän semmoinen liukas. Takki pikkutyllerölle vois olla tästä kiva. Ei vaan oo sitä tylleröö :D

Tämä kukkakangas on jo aika haalistunut. Sitä on semmoinen yhden pienehkön verhon kokoinen pala.

Tämä on ehdottomasti suosikkini. Varmaan jotain 5 metriä ihanaa sinistä napakkaa puuvillakangasta. Tästä voisi tehdä vaikka ja mitä! Täytyykin alkaa kaivelemaan ompelukonetta esille.


Siinä penkoessa silmiin sattui myös rasiallinen pieniä pallokynttilöitä. Näitä olen metsästänyt joka paikasta, mutten oo löytänyt. Perin mummolta kaksi Nanny Stillin Kehrä kynttilänjalkaa. Niissä oli nuo kaksi punaista pikku pallokynttilää. Kehrä sarjaan kuuluu ainakin erilaisia laseja, lautasia ja kulhoja. Noita kynttilänjalkoja näkee kirppareilla aika paljon ja löysinkin niitä halvalla lisää, mutta en kynttilöitä. No tämä ihastuttava alkuperäinen paketti lähti sitten myös mukaani. Siinä lukee Pallokuusenkynttilä, design Timo Sarpaneva, hand made in Finland Juhava Oy Helsinki. Ei näitä polttaa kyllä raaski, on niitä niin kauan etsitty!

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Eka kaulakoru valmis!


Siinä se nyt on. Olipahan urakka näin täysin aloittelija uunolle. Mummo antoi minulle kaulakorun, mikä oli hajoamispisteessä ja päätin korjata ja tuunata siitä uuden. Eipä tullut otettua kuvaa alkuperäisestä...Mummo ja vaari matkustelivat paljon ja kävivät usein Viipurissa. Kun ruplia jäi ostoksista yli, kävi mummo aina tietyssä koruliikkeessä käyttämässä ne korvakoruihin tai kaulakoruihin. Tämä on siis sieltä Viipurista ja mummo muisteli, että se olisi ostettu joskus 50-luvulla.

Alunperin se oli tuollainen siemenhelmistä tehty kierre. Eli siemenhelmet ja lukko ovat alkuperäisiä. Helmet oli pujotettu ohuenohueen puuvillalankaan ja se oli jo todella lahoa. Päätin uudistaa korua hieman laittamalla toiselle puolelle pätkän erimuotoisia Tiikerinsilmä kivihelmiä.

Siemenhelmiletkat kiertyivät aika nätisti tuollalailla kierteelle, mutta kaikki kiinnityskohdat aiheuttikin suurta tuskaa! :D No selvisin, mutta lähempää tarkastelua ne kinnitykset ei ehkä kestä.. Voin siis sanoa että ei ehkä mikään aloittelijan homma.

Ensi viikonloppuna juhlimme mummon 85-vuotissynttäreitä ja annan tämän yllätyksenä hänelle. Mummo ei siis tiedä uudistuksista mitään. Toivottavasti tykkää!

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Oho, kirpparilla taas!

No vähän vaan kävin kirpparilla, ihan vaan yhellä ;) Löytyi kaikenlaista kivaa, kaikesta en viittinyt kuvia ottaa. Muun muassa hauska muovinen verkkokassi pojan hiekkaleluille ja symppis pikku mokkanahkalaukku itselle. Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa!

Omenoita made in England. Just tällästä oon ettiny! Tähän on tarkoitus säilöä nauhoja, tai jotain muuta ompelusälää. On kyllä niin mahtavaa löytää jotain sellaista, mitä on pitkään etsinyt. :)


Myös iso L sai jotain sellaista mitä on pitkään etsinyt. Nimittäin Tapio Wirkkalan Ultima Thule mukin/kolpakon. Näitä hällä oli ennestään yksi, mutta halusi toisen, jos kaveri vaikka tulee oluelle. Nyt hää sitten onnellisena juo tuossa vieressä uudesta kolpakostaan jotain hienoa olutta. :) Näitä on tehty vuodesta 1968, mutta ei ole enää tuotannossa.

"Teräsmuottiin (alunperin grafiittimuottiin) kiinnipuhallettu lasi, reuna hiottu. Wirkkala suunnitteli Ultima Thulen Finnairin ulkomaanlennoille tilaustyönä. Lentomatkailijat ihastuivat sarjaan ja se otettiin Iittalan myyntivalikoimiin. Ultima Thule on ollut suosituin sarja Iittalan historiassa. Ultima Thule = Äärimmäinen pohjola" (www.designlasi.com)


Nappia pitää olla, monta. Löytyi hauskat pikkupurkit täynnä vanhoja nappeja. Hintaa oli 0,50 e kappale. Onhan tuossa ihan perus mustaa ja valkoista nappia, mutta löytyy hauskoja erikoisuuksiakin. Purkit menee johonkin muuhun käyttöön, helmille ehkä.. Purkeissa on alunperin ollut jonkinlaisia nauhoja. Niissä lukee päällä A quality ribbon by laribonum.

Nämä kaulakorut (1 e kpl) ja rannerenkaan (0,50 e) ostin ihan vain helmien takia. Ne voisi napsaista uusiokäyttöön. En oikein osaa sanoa mitä helmiä ovat, muuta kuin että nuo kolme sinistä taitaa olla kissansilmähelmiä. Lukot otan myös talteen.

Semmosia tällä kertaa. Sunnuntaina oiskin lastenvaate/-tavarakirppari. Sieltä voisi tehdä pojalle ja ehkä vähän äiskällekin löytöjä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Tossu ja sukka ne tirskistää...

...onkohan kaikilla varpailla pää? Tai lapsilla, kuten muskariopetuttavani lauloi vahingossa lapsille. ;D Nyt vähän pukkaa tossua. Näitä on niin kiva tehdä. Siniset tossut lähtevät Otsoelämää blogin uudelle tulokkaalle Kittilään ja pinkit serkkuni vastasyntyneelle. On nyt aika perinteisissä väreissä, mutta näitä lankoja nyt sattui löytymään kaapista.

Molemmat siniset tossut on Suuri käsityö 2003/4 lehdestä. Lehdessä on kuuden erilaisen tossun ohjeet, tekisipä mieli tehdä ne kaikki! Vasemmanpuoleisissa tossuissa on käytetty Samba -lankaa ja keskimmäiset on jotain baby villalankaa. Pinkin tossut löytyy Suuri käsityö 2009/11-12 lehdestä ja niissä on käytetty jotain pehmeää puuvillalankaa (saatu joltakin joskus :D ). Kaikki tossut on neulottuja, pinkeissä hauskaa helmineuletta.

Nyt vallan muihin puuhiin. Sain elämäni ensimmäisen helmilähetyksen ja eka koru on tekeillä. Saas nähhä mitä tästä seuraa... :)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Vielä riittää intoa

Neulomiseen siis :) Tein pojalle keväthaalarin alle vielä tämmöisen hihattoman villahaalarin. Ohje on jostain kevään Suuresta käsityölehdestä, en muista mistä numerosta ja lehtikin on tietysti jo jossain hyvässä jemmassa...Haalarille kaveriksi sitten pipo. Näissä tamineissa käytiin virpomassa :)

Huhtikuun helmiä

Huhtikuun kaunokaisiksi valitsin vähän Nanny Stillin Grapponiaa. Sarjaa on tehty vuodesta 1968 ja siihen kuuluu myös laseja, lautasia, kulhoja, tuhkakuppia, pullo ja taitaa maljakkokin löytyä. Vihreän kannun sain jokunen vuosi sitten mummolta ja ruskea kannu löytyi kirpparilta. Grapponia malja taas on toisen mummon peruja. Grapponia on tällä hetkellä aika haluttu sarja ja hintakin noussut sitten sen mukaiseksi. Kaunista kaunista :) etenkin tykkään tuosta vihreästä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Before and after

Eilen oli oikea mullistusten päivä! Ensin laittelin kukkasille uudet mullat ja koiruus sai kesäkuosin.

Tämän kukkasen otin mummolta, kun tyhjensimme hänen asuntoaan. Se oli tärkeä kukka mummolle ja muistuttaa minua hänestä. En vain enää muista mikä tämän kukan nimi on....Mummoltakaan kun ei voi enää kysyä.


Kukka on kova tekemään poikasia ja nytkin siitä sai neljään ruukkuun kukat. Yksi näistä jää kotiin, yksi menee anoppilaan ja kahdelle pitäisi vielä uusi koti löytää.


"Emäntä käytti taas siinä typerässä suihkussa..tästä ei kyllä hyvää seuraa! Mitähän se sitten keksii? Uuuuuu possunsaparo! Herkkua! ....No ei se suihku nyt niin kauheeta ollukaa."


"Arvasinhan ettei se siihen suihkuun loppunut! Vei mokoma karvatkin päältä ja kynnetkin leikkas, mokoma. Pistin kyllä kovasti hanttiin! Parrankin leikkas ihan vinoon, nyt kyllä mökötän ja tässä kuvassa en ainakaan oo paikallaan! *mutinaa jupinaa*"